Juuri meni torstaina illalla saunalle. Perjantaina aamulla ei näkynyt mitään muutosta. Annoin pari reilua ruokalusikallista jauohoja ruuaksi ja 2-3 tunnin päästä oli hyvässä vaahdossa. Tänä aamuna oli jo ihan taikinan tekoon valmista mutta en jaksanut heti ryhtyä joten annoin vielä vähän ruokaa ja kohta pitää ruveta tekemään. Eli aikaa se otti nyt 1,5 vuorokautta. Tuon kun pistän nyt mieleen niin pitäisi jatkossakin onnistua leivonnan ajoittaminen viikonlopulle. Ajattelin tällä kertaa tehdä ihan isoja reikäleipiä joista osan voi pistää pakkaseen.
Eipä olla ostettu ruisleipää sen jälkeen kun aloin leipomaan :)
Voisinpa muuten jakaa tässä samalla kokemukseni irlantilaisesta soodaleivästä. Se on todella helppo ja kohtalaisen nopsasti tuleva vaalea leipä joka on minusta ainakin aika hyvää.
Kun googlelta kysyy ihan soodaleipää niin reseptejä saa vaikka muille jakaa mutta tässä yksi sellainen. (Omat kommentit reseptin perässä.)
1 kpl
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla tai
voitele ja jauhota valurautainen paistinpannu. Sekoita kuivat aineet
kulhossa. Lisää halutessasi rusinoita. Lisää piimä, munat ja voisula ja
sekoita taikina nopeasti käsin tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa lainkaan.
Taikina saa jäädä melko löysäksi, mutta halutessasi lisää hieman
grahamjauhoja.
Muotoile taikina jauhotetulla leivinpöydällä pyöreäksi limpuksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle tai valurautapannuun.
Leikkaa terävällä veitsellä leivän pintaan risti, paina veitsi
syvälle taikinaan. Nosta leipä saman tien uuniin ja paista leipää 30–40
minuuttia, kunnes se pohjaan kopautettaessa kuulostaa ontolta.
Kääräise leipä pyyhkeeseen hetkeksi jäähtymään. Leipä on parhaimmillaan tuoreena, vielä lämpimänä.
Se mitä tästä reseptistä omalla kokemuksella sanoisin niin olen käyttänyt ihan pelkkää grahamvehnäjauhoa tai täysjyvävehnäjauhoa. Rusinoita en ole ikinä kokeillut ja tuo onnistuu kyllä ilman munaa ihan hyvin. Vähän on ehkä murenevaisempaa tulee.
Usein teen tätä töissä ihan sillä että aamuvuorossa iskee inspiraatio leipoa lapsille tuoretta aamupalaa ja silloin raaka-aineiden rajallisuudesta johtuen olen joutunut soveltamaan. Esimerkiksi piimän olen korvannut jogurtilla ja maidolla. Tulee ihan hyvää vaikka käyttäisikin mansikka- tai banaani jogurttia. Tulee vähän makeampaa mutta oikeasti ihan hyvää. Uskokaa pois! Olen töissä leipoessa tehnyt leivästä ohuemman ja laajemman jolloin sen saa
jaettua useampaan osaan suurelle joukolle. Lisäksi se kypsyy nopeammin.