Olen jo pitkään haaveillut että osaisin tehdä oikeaa ruisleipää. Leipäuunit, leipälapiot ja kaikki. No leivinuunia ei ole saatavilla eikä oikeaa taikinatiinuakaan, mutta pakko sitä on voida ruisleipää valmistaa nykykodissakin. On meillä sentään puuhaarukka ja kapusta. Eli tuumasta (lopultakin) toimeen.
Aloitin goolailemalla erilaisia taikinajuuren valmistusohjeita. Kesti hetken löytää ohje johon ei tarvittaisi valmista leipää eikä hiivaa. Teen mieluummin hiivatonta koska se tuntuu jotenkin perinteisemmältä ja suosikkiruisleipäni
Satunmakioiden Ruisrontti on myös hiivatonta (Jos liikutte Luumäen ja Lappeenrannan suunnalla niin voin suositella kokeilemaan. Myös reikarontti on hyvää).
Olen hieman kärsimätön ihminen joten kun saan inspiraation niin se pitää toteuttaa heti ja nyt. Eikä meillä sattumalta ole taikinajuureen tehtyä ruisleipää. Lopulta löytyi pari ohjetta joissa juuri on tehty alusta asti. Ensin törmäsin
tällaiseen. Tuntui vähän monimutkaiselta eikä ikinä pidä luottaa vain yhteen lähteeseen kun netistä. hakee. Siksi jatkoin vielä etsimistä ja löysin
tämän. Näitä soveltamalla sitten ryhdyin toimeen
Laitoin juureen ensin vajaan puoli litraa vettä, lorauksen piimää ja lorauksen maustamatonta jogurttia. Tuon jälkimmäisen linkin taustalta löytyvän leipojan tavoin toivon että kokeilemalla ja yrittämällä onnistuu ja hapan maitotuote muodostaisi kivaa eliöstöä.
Improvisoinnin ystävänä lisäsin myös ihan huvikseni pienen lusikallisen riihessä valmistettua talkkunaa jota meillä on kaapissa vielä aikamäärä ja maustoin pienellä ripauksella savustettua merisuolaa (olen savuisten makujen ystävä). Sitten lisäsin Myllynparas ruisjauhoja niin että sain aikaan vellin.
Lämmitin seosta varovasti mikrossa (ettei tule liian kuumaa) sillä olen siinä uskossa että kraanasta ei saa ottaa ruuanlaittoon valmiiksi lämmintä vettä ettei putkista liukene jotain ylimääräisyyksiä. Vesihauteessa lämmittäminen olisi varmasti ollut hellempi ja fiksumpi tapa, mutta kuten sanoin olen kärsimätön.
Lopuksi peitin kulhon liinalla ja vein sen alakerran saunaan. Hetivalmis kiuas pitää lämpötilan jatkuvasti +25-30 c. Nyt vain odotellaan ja käydään ohjeiden mukaan sekoittelemassa.
Saa nähdä mitä tästä syntyy, mutta vaikeuksien kautta voittoon ja toivottavasti saisi jouluna tarjota edes kohtuullisen makuista itse tehtyä ruisleipää.